Verla alueena
Verlan tehdasmuseo hyväksyttiin UNESCOn maailmanperintöluetteloon vuonna 1996. Puuhiomo ja pahvitehdas ovat ainutlaatuisia nähtävyyksiä Pohjois-Kymenlaaksossa ja alueella voi aistia metsäteollisuuden historian varhaisvaiheet elävänä kokonaisuutena.
Tehdasta ympäröi viehättävä 1860-luvun ruukkimiljöö, jossa edelleen kuuluu Verlankosken kuohunta. Alueella toimii kesäisin pieniä myymälöitä, näyttelytila, kahvila ja käsityöpajoja, joissa paikalliset käsityöläiset esittelevät ja myyvät tuotteitaan. Verlan Sumasta voi vuokrata esimerkiksi kajakit ja SUP-laudat.
Verlan ruukkikylässä tapahtuu koko kesän ajan. Opastetut tehdaskierrokset antavat hyvän katsauksen alueen historiaan. Ruukkikylän käsityöläispajoista löytyy monenlaista tuliaista kotiin vietäväksi.
Vanhat kalliomaalaukset kertovat tarinaa
Kokonaisuutta täydentävät voimalaitokset, historialliset rakennukset, idylliset perinteisesti kunnostetut työläismökit, joissa voi yöpyä ja aistia mennen ajan tunnelmaa. Esihistoriallinen kalliomaalaus ja tehdasmuseon opastetut retket vievät maailmaan, joka oli todellisuutta joskus kauan sitten - Verlan Marian jalanjäljet ovat painuneet kartongin punnitussalin lattiaan.
KymiSun kuljettaa asiakkaat hyvinvarustetulla, moottorilla kulkevalla puisella jokiveneellä tutustumaan 6000 vuotta vanhoihin kalliomaalauksiin ja tukinuiton historiaan entisen rajajokena olleen Kymijoen ja kirkasvetisten järvien viehättävissä maisemissa.